Peruskivien laskemisjuhla
Piispa Rimpiläisen rukous
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Hyvät kirkon rakentajat ja kirkon rakentajien ystävät.
Tämä kirkkohanke on yhteisen yrittämisen voimannäyte. Eri tahot ovat omalla panoksellaan käyneet
kirkkoa pystyttämään. Siitä on koitunut paljon iloa ja siunausta Kärsämäen pitäjälle ja yli
pitäjän rajojen. On niin kuin muinaisina päivinä, joista luemme toisessa aikakirjassa.
Juudassa vaikutti Jumalan käsi ja hän antoi heille yksimielisen sydämen. Kaikki tällainen
yksimielisyys on siis Jumalan käden vaikutusta. Jumala tähtää vaikutuksellaan vielä enempään
kuin siihen, että tänne nousee kirkko. Hän tahtoo, että tämä kirkon rakentaminen ja aikanaan
itse kirkko aikaansaisi myös toisenlaista vielä syvempää yksimielisyyttä. Siitä luemme profeetta
Sefanjan kirjasta näin: Silloin minä muutan puhtaiksi kansain huulet, niin että ne kaikki
rukoilevat Herran nimeä ja palvelevat häntä yksimielisesti.
Kuulkaamme nyt Jumalan sanaa: Kuuntele taivas, mitä minä puhun. Kuulkoon maa minun sanani.
Sateina virratkoon minun opetukseni, kastepisaroina vieriköön sanani, niin kuin vihma nuorelle nurmelle,
niin kuin kuurosade ruohikolle. Minä julistan Herran nimeä, ylistäkää Jumalamme kunniaa. Hän on turvamme,
kalliomme, teoissaan täydellinen, kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala,
ei hän vääryyttä tee, hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea.
Näin sanoo Herra: taivas on minun valtaistuimeni, maa on koroke minun jalkojeni alla.
Millaisen talon te minulle rakentaisitte, millaisen asuinsijan, kaiken tämän on minun käteni tehnyt.
Niin nämä ovat syntyneet, sanoo Herra. Köyhää minä katson, köyhää, hengeltään särkynyttä, sanani alla arkaa.
Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä: tulkaa hänen luokseen elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet,
mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä
hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja,
jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden.
Rukoilkaamme: Kaikkivaltias, armollinen Jumala, joka olet asettanut kirkkosi perustukseksi Herramme
Jeesuksen Kristuksen, Sinun nimessäsi me laskemme perustuksen tälle pyhäkölle. Me kiitämme Sinua,
että saamme olla mukana suunnittelemassa ja rakentamassa tätä kirkkoa. Anna työllemme siunaus ja
rakentajille varjelus. Anna meille yksimielisyyttä ja sovittelunhalua. Suo, että tällä paikalla saisi
kaikua evankeliumin sanoma ja seurakunnan kiitos. Tätä pyydämme vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Aamen. Rukoilkaamme yhteen ääneen. Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon Sinun nimesi,
tulkoon Sinun valtakuntasi, tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä kuin taivaissa. Anna meille
tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin
anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä
meidät pahasta, sillä Sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen. Siunatkoon ja
varjelkoon Teitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Aamen.
|