Peruskivien laskemisjuhla

Arkkitehti Kailan puhe

Tässä jäi vähän maaliskuun työleiri mieleen taas, vaikka nyt ollaan kesän keskellä. Siellä mon signore Georgon johdolla tätä kirkkohanketta puuhattiin. Hyvin hieno vanhanaikainen tapa, että on tällainen kirkkoisä, joka taustalla johtaa ja organisoi ja saa kaiken pyörimään. Minä aikaisemmin joskus tätä käynnistettiin niin vertasin tätä rakennusta siihen Pariisin maailmanäyttelyn rakennukseen v.1900. Että silloinhan Suomi, suomalaisuus ensimmäisen kerran astui kulttuurina maailman tietoisuuteen. Sitä ennen oltiin Ruotsin maakuntaa, Venäjän maakuntaa, tällaista. Vaikka silloin vielä oltiinkin Venäjän osanen, tuli tämä suomalaisuus ja Pariisissa, joka oli maailman pääkaupunki ja se oli vuosisadan vaihde. Nyt meillä on taas vuosisadan vaihde, jopa vuosituhannen ja musta meillä on taas pieni rakennus, joka on äärettömän tärkeä, johon keskittyy valtavasti sellaista sanotaanko energiaa, idea-energiaa, että se on jonkunlainen niin kuin timantti, johon tiivistyy hienoja asioita, joista ne taas säteilee ulospäin hyvin laajasti.

Ja tähän juuri tällaisia niin kuin menneen ajan tärkeitä asioita halutaan tuoda mukana. Eräs on tämä niin kuin yhdessä tekemisen perinne. Sehän on Suomessa harvinaisen pitkällä, monessa kielessä ei edes ole sanaa talkoo ja täällä on totuttu; oli sota-ajan koettelemuksia, oli monia muita, jolloin sit' aina yhdessä, yhdessä tehdään jotakin. Täällähän on loistavasti käynnistynyt ja liikkeellä tämä vanha kunnon talkootyö. Että sekin on sellainen arvo. Eräs toinen arvo on tämä niin kuin tieto-osaamisen ja käden taidon yhdistäminen, sehän oli tyypillistä Euroopan kulttuurisaavutuksille, että oli sekä päätä että käsiä. Ja tässähän me nähdään nyt sellaista loistavaa kirvesmiestaitoa, jota ehdottomasti ei saa hukata. Nähdään sitä miten niin kuin tärkeä on, että on omilla käsillä tehtyjä asioita. Ja siitä myöskin siis talkoolaiset nauttivat, että olen itse tämän paanun tehnyt tai tämän naulan takonut ja siitä ne työleiriläiset, että minä näillä käsilläni voin tehdä jotain, että ne ei ole pelkästään niin kuin kännykkään vastaamista varten.

Ja monet asiat tässä tiivistyvät, esim. tämä suomalaisten syvä suhde metsään ja puuhun. Että me on täällä sitten nähty paikallisissa ihmisissä ja näissä opettajissa, jotka on ollut mukana tässä työssä, että miten he niin kuin aika syvällisesti ymmärtävät puuta ja tiedostavat sitä. Ja kun näitä työleiriläisiä ajattelen, heistähän suurin osa oli Italiasta. Minä olen melkein kaikki heidät tavannutkin nyt Italiassa sen jälkeen, niin hehän on aivan kuin hurmioitunutta ihastusta vyöryttäneet tästä leiristä ja kokemuksesta ja sellaisia asioita, joita esim. tuo esille, että kuinka on mahdollista rakentaa näin hiljaa, äänettömästi. Siis nyt, kun ajatellaan niin raivaustraktorit möyryää, moottorisahat pörrää siellä metsässä, sitten hevonen tepasteli lumessa, eipä siitä paljon ääntä lähtenyt, sitten vähän saha suihki ja kuului se rysäys, kun puu kaatui. Ja tuolla veistotyömaalla, ei sielläkään sit' koko ajan traktori hyrrää ja kompressori ja moottorisaha, vaan siellä kuului sellainen kirveen napsutus ja sahan suihke. Että näin niin kuin hiljaisuus on yksi arvo ja monelle heistä sitten tämä Suomen metsä ja talvinen metsä, lumi ja äänettömät illat ja kaikki tämä oli ihan mykistävä kokemus. Ja sieltä olisi todella tulossa massoja tänne, jos vaan näitä voitais täällä organisoida, mutta toivottavasti kumminkin joku työleiri aina saadaan edelleen aikaan.

Sitten eräs asia tässä projektissa on tämä hitaus, joka on arvo. Eli se, että tämä tekemisen prosessi on tärkeä, voisi sanoa että tärkeämpikin kuin lopputulos. Että on saatu yhdessä tehdä ja tehdään sitä ja tehdään monta vuotta, joka tarkoittaa myös, että hyvin moni ihminen voi liittyä siihen mukaan. Että tulee näitä erilaisia kurssilaisia, opiskelijoita ja uusia ja uusia, jotka kaikki taas kokee tämän saman asian. Ja kun ajatellaan tätä niin ei se ollenkaan ole parempi kirkko, jos se on vuodessa valmis kuin että jos se on neljässä tai viidessä vuodessa. Että meillä ei todellakaan ole kiire ja se antaa aika paljon ajattelemista, että musta tuntuu, että hyvin suuri osa nykyajan hankkeista niin kiire on tällainen vaan niin kuin, jota kukaan ei ole pysähtynyt ajattelemaan onko tämä asia näin, onko näillä kaikilla niin kauhee kiire, eiks voitais tehdä vähän inhimillisemmällä hitaudella näitä asioita. Ja tietysti tässä kirkossa myös näkyy tämä Suomen korkea muotoilun taso, arkkitehtuurin taso. Että jos joku taideala maailmalla Suomesta on tunnettu niin kyllä nyt arkkitehtuuri ja muotoilu on niitä, joita eniten tiedetään. Musiikissa sitten myös on tunnettuja nimiä. Mutta kaikki tämä kokoontuu yhteen sitten ja sitten tämä, että tehdään vanhalla tekniikalla moderni rakennus, niin minä olen varma, että tämä ei ole pelkkää nostalgiaa eikä se vanhan tekniikan käyttö ole siis sellainen yksinäiseksi jäävä poikkeus ja tässä tällainen vähän hassuttelujuttu sinänsä vaan siitä saadaan jotain hyötyä tulevaisuuden rakentamiseen ja sitä on vaikea aina nähdä nyt vielä, ei tiedetä mikä aarre löytyy, mutta jotain aarteita sieltä löytyy ja varmaa, että siis monet näistä, jotka on osallisina täällä niin myöhemmin jatkaa joitakin ajatuksia, asioita, jotka ovat tässä syttyneet. Ja tällainen rakentaminen: tietysti voidaan sanoa, että näin syntyy terveellinen, miellyttävä rakennus ja materiaalien kauneus, materiaali, jossa näkyy käsityön jälki. Kaikki tämä yhdistyneenä antaa kyllä musta hyvin semmoisen jo nyt niin kuin rohkaisevan ajatuksen, että tässä olisi niin kuin todella laadukkaan ihmisasunnon tekemisen elementtejä mukana. Että tähän suuntaan voitais vähän suunnata nykyarkkitehtuuria eikä pelkästään sellaseen keskuspölyimuriin ja muuhun tällaiseen linjaan. Että varmasti tästä tulee olemaan konkreettista hyötyä myöskin ihan tällaisena, vaikka tää ajatus on vähän tämmöinen greisi. Ja on todella ollut valtavan hienoa nähdä tämä suuri innostus, joka on tullut. Että se osoittaa, että on ollut jonkunlainen siis tilaus olemassa tämmöiselle hankkeelle, että täällä on seurakunnassa lähteneet ihmiset liikkeelle ja maakunnassa lähteneet ja niin kuin sanoin näissä kansainvälisissä yliopistoissa niin suurella innolla mukaan; että tämähän on jotain, tää on hienoa, että upeeta sitten saada olla mukana tällaisessa. Ja lopuksi lausun vaan kiitoksen vielä mon signore Georgolle, joka on jaksanut hoitaa ja pyörittää tätä hanketta ja viedä eteenpäin.